Kerro kerro kuvastin

Kerro kerro kuvastin
Kiinalainen kasvo analyysi :
Miksi on niin, että finneillä on aina taipumus puhjeta uudestaan ja uudestaan samoihin kasvojen alueisiin? Kasvo analyysissä käytetään apuna vanhaa Kiinalaisessa lääketieteessä kehitettyä menetelmää. Tiesitkö, että jokainen kasvojesi alue kertoo omalla tavallaan miten sisäisesti voit. Kiinalaisessa lääketieteessä kasvojen analyyssä seurataan kasvojen eri alueita, jokaisella kasvon alueella on jonkinlainen yhteys sisäelimiin ja kehon meridiaaneihin. Meridiaanit ovat kanavia, jotka kuljettavat qitä ja verta kaikkiin ihmisen ruumiinosiin.

Otsan alue:

Epäpuhtaudet otsan alueella saattavat kertoa elimistöösi kertyneistä raskasmetalleista ja huonosta ruoansulatuksesta ja liian vähäisestä veden juonnista. Riittävä veden juominen auttaa huuhtomaan myrkkyjä (kuonaa) pois elimistöstä. Epäpuhtaudet otsan alueella saattaa olla myös merkki jostain ruoka-aineallergiasta. Lisäämällä kasvisten syöntiä ja vähentämällä virvoitusjuomia, kofeiinipitoisia juomia ja juomalla vähintää kahdeksan isoa lasillista puhdasta vettä päivässä saat jo hyvän tuloksen aikaseksi.

Nenän alue:

Nenän alueelle ilmaantuvat epäpuhtaudet kertovat sydämmen terveydestä. Turvonnut ja kuhmurainen nenä voi olla osoitus korkeasta verenpaineesta. Jos kärsit korkeasta verenpaineesta niin olisi hyvä vähentää mm. suolaisia ruokia, alkoholia ja lisätä liikuntaa.  Samaten olisi hyvä lisätä runsaasti ruokavalioosi  hedelmiä, kasviksia, pähkinöitä  ja hyvänlaatuista proteiinia esim. kalat, idut ja palkokasvit.

Alue silmien välissä (nenän yläpuolella)

Punoitus, hilseily tai epäpuhtaus silmien välisellä alueella liittyvät maksan terveyteen. Aineenvaihdunta hidastuu iltaa kohden kun elimistö siirtyy lepotilaan, olisi hyvä olla syömättä raskaasti kello 19:00 jälkeen. Olisi myös hyvä jättää alkoholin nauttiminen minimiin, samaten sokeripitoisten tuotteiden ja maitovalmisteiden. Hyvä startti aamuun on ravinnerikas vihersmoothie.

Poskien alue:

Epäpuhtaudet poskien alueella, kuvastavat ihmisen hengityselimiä ja verenkiertoa. Ruokavalio saattaa koostua liian rasvaisesta ja pitkälle jalostetusta ruokavaliosta. Kalpeat posket saattavat kertoa raudan puutoksesta. Jos taas poskesi punoittavat ja kuumottavat, tämä saattaa se olla merkki liiasta ”tulesta” elimistössä ja silloin on hyvä välttää alkoholia, kahvia tai liian mausteista ruokaa.

Poskipäät:

Epäpuhtaudet poskipäiden alueella kuvastaa ihmisen keuhkoja. Jos tällä alueella ilmaantuu katkenneita verisuoni ja näkyviä pieniä verisuonia, niin tämä saattaa olla merkki liiallisesta tupakoinnista tai asut  suurkaupungissa jossa ilma on saastunutta. Keuhkoja vahvistavia ruoka-aineita on mm. kaalit, kurpitsa ja idut.

Suun alue:

Suun alue kertoo ihmisen ruoansulatuksesta, ja suoliston kunnosta. Kalpeat huulet saattaa olla merkki raudan puutoksesta ja huonosta ääreisverenkierrosta. Kuivat ja ryppyiset huulet kertovat nesteen puutoksesta. Halkeamat tai haavaumia suupielissä ovat saattavat olla merkki B-vitamiinin tai sinkin puutoksesta.

Leuan alue :

Leuka kuvastaa ihmisen ohutsuolta, ja finnit ja näpy saattavat olla merkki liian yksipuolisesta ruokavaliosta tai ruoka-aineallergiasta. Hyvä vinkki on jättää maitotuotteet kokonaan pois muutamaksi viikoksi, ja seurata onko sillä vaikutusta. Olisi myös hyvä välttää transrasvoja joita tulee valmisruokien, margariinista, chipsesitä, lihapiirakoista, jäätelöstä ym.. Puhdas ruokavalio on tähän paras apu.

Leuvan sivut:

Leuvan sivut, alue suupielin alapuolella kuvastaa hormonitasapainosta. Stressi ja hormonaaliset muutokset etenkin kuukautisten aikaan saattavat näkyä leuan alueella.

Bioaroma 

BioAroma on luonnonkosmetiikkaa Kreetalta; käsintehtyjä, yrttipohjaisia ja laadukkaita ihonhoitotuotteita kasvoille ja vartalolle – ilman säilöntäaineita. BioAroman asiantuntijat ovat kehittäneet tämän 100% luonnollisen, kasviperäisen kosmetiikkasarjan hyödyntäen sekä nykyaikaisia tutkimustuloksia että arkeologisia löytöjä. Tuotteiden koostumukset ovatkin ainutlaatuinen yhdistelmä nykyteknologiaa ja Kreetan alueella sukupolvelta toiselle siirtynyttä tietotaitoa luonnonantimien käytöstä ihon hyvinvoinnin ja kauneuden vaalimisessa. Vanhimmat viisaudet ovat peräisin aina Kreetalla muinoin kukoistaneen minolaisen kulttuurin aikakaudelta. Niitä edustavat muun muassa tuotesarjassa käytetyt arvokkaat dittany- eli Kreetan oreganoöljy ja labdanum-kasvista (Cistus ladaniferus) saatava hartsi. Molemmat tunnettiin jo antiikin aikana ihon nuorekkuutta edistävistä vaikutuksistaan. Dittany-öljy on oivallinen luonnonapu myös erilaisten iho-ongelmien kuten aknearpien, hyönteisten puremien ja kuivan ihon hoitoon.
Tuotteiden puhtaat luonnon ainesosat tulevat Kreetan ravinnerikkaasta maaperästä. Sarjasta löytyy kattava valikoima tuotteita erilaisiin ihon tarpeisiin puhdistuksesta kosteutukseen ja ikääntymisen merkkien häivyttämiseen. Kallisarvoiset kasvi- ja eteeriset öljyt, mehiläisvaha ja kasvi- sekä yrttiuutteet tarkoin valittuina ja rakkaudella käsin valmistettuina sekoituksina hellivät ja hoitavat ihoa ainutlaatuisella tavalla joka tuo esiin sen luonnollisen kauneuden ja hehkun. Eteeriset öljyt hoitavat tunnetusti niin kehoa kuin mieltäkin, joten tuotteiden hoitoteho on todella kokonaisvaltaista.
Bioaroma sarjaa löytyy luontaistuotekaupoista ja  www.lootuskauppa.fi
Tuotesarja testissä:
INSTYLE LEHDEN VOITTAJA 2014  BIOAROMAN Jamiini Body Creme!

Lisää aiheesta:

http://saloca.hubpages.com/hub/Face-mapping-whats-your-acne-telling-you

Kuva: http://barcelonalternativa.es/deja-los-farmacos-y-empieza-a-acarici

heidi-klum-instyle-us-december-2008-cover-large    fef357e5ed4d276b96ebc2a25b088062 (1)

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s